Hupi von Düsseldorf - jalosukuinen villakoira

Minä olen Hupi. 

  Olen leikkikoira, ommeltu valkoisesta tekoturkiksesta ja täytetty pehmeillä fyllingeillä. Koska minut on huippuammattilainen täyttänyt ja koonnut, lopputulos on täydellinen. Niin... en halua mitenkään pröystäillä, mutta kyllähän se on myönnettävä, että jokainen aamu alkaa ihastuksen huokaisulla, kunhan vain aloitan aamuni katsomalla omaa kuvaani kylpyhuoneen peilistä. Olen minä sen verran nätti.

  Minun koko nimeni on Hupi Mustikka von Düsseldorf ja olen jalosukuinen villakoira. Isäni ja äitini, Papi ja Mami, asuvat Roomassa, Italiassa, mutta minä asun Turussa. Minulla on kauniit, siniset silmät ja Mami sanookin, että silmieni takia hän nimesi minut Mustikaksi. Koska mustikka minussa on niin ilmeistä, jätän sen nimen yleensä pois ja esittelen itseni lyhyemmin sanomalla "Minä olen Hupi von Düsseldorf ja olen jalosukuinen villakoira".

  Minä olen koirien koira. Minä rakastan koiranmakkaroita ja luita ja kaiken haistamista. Emäntä aina päivittelee, että olisipa kamera, joka muuttaisi kaikki haistamani hajut kuviksi. Minua se puolestaan naurattaa. Emännällä ei taida olla hajuakaan, kuinka monta kuvaa hän minun kuononi kautta joutuisi katselemaan. Nimittäin sen lisäksi, että kuononi on kaunis, se on myös tarkka.

   

 Mutta mitäs minä tässä enempää höpisemään. Tämä oli nyt vain tällainen lyhyt esittely. Kyllä te minut opitte vielä paremmin tuntemaan - kunhan pääsen tässä bloggaamisessani vauhtiin. Kirjoittaminen on hiukan hidasta, kun ei ole sormia. Tällaisilla töpöillä tassuilla, jotka ovat kylläkin kauniit, on niin kovin vaikeaa kirjoittaa.

  Emäntäni kävi vuosia sitten erä- ja luonto-opaskoulun! Hän oli niin innostunut, että se minua jo vähän naurattaa. Mikä siinä erä- ja luonto-oppaudessa niin vaikeaa on, että ihan kouluun pitää sen takia mennä? Kun on tarkka nenä ja riittävästi koiranmakkaraa matkassa, niin luonnossa kyllä selviää. Valitettavasti emäntä ei oppinut siellä koulussa haistelemaan - hän on siinä edelleen aika huono.

 Minä puolestani innostuin emännän koulusta sen verran, että päätin alkaa jakaa muille arvokkaita luontoneuvojani, mutta ilman mitään kouluja. Minä käytän ylivertaista leikkikoiran älyäni ja nenääni. Ajattelin myös kertoa seikkailuistani täällä omassa blogissani. Tästä tulee ikäänkuin Hupin oma erä- ja luonto-opaskoulu. Tästä tulee hauskaa! Minua alkoi jännittää niin paljon, että minulle tuli nälkä. Nenäni kertoo, että ruokakupissa voisi jo olla lounasmakkara.

HAU KAIKILLE!