Seili-kirjani lähti Seiliin!

  Lauantaina koin hienon hetken, kun lähdimme yhdessä pikkusiskoni Trixien kanssa Aurajoen rantaan, Turun keskustaan. Meillä oli mukanamme pino kauneinta kirjallisuutta, mitä maailmanhistoria on tuottanut - nimittäin minun omasta seikkailustani kertova "Hupi ja Seilin hirviö". No, toki siinä seikkailevat minun lisäkseni myös siskoni Marie ja Trixie sekä joukko eläinystäviämme, mutta eihän se kirjaa ainakaan huononna, että minun kuvani on kannessa!

  Onneksi Trixiellä oli kokeiltavana uusi Jertsima prototyyppi, tuulivoimaa hyödyntävä reppu, joka kannattelee itse itseään! Me olimme pakanneet repun täyteen kirjojani ja ajattelin, ettemme ikinä jaksa kantaa reppua kotipihaa kauemmaksi - olemmehan sentään vain hentoja leikkikoiria. Kauniita, mutta hentoja. Jertsimareppu toimi mainiosti. Trixie kertoi, ettei edes huomannut kantavansa mitään, paitsi ollessamme tuulensuojassa. Repussa ei ollut vielä akkua, joten tuulivoimaa ei varastoitunut mihinkään. Niinpä reppu toimi suunnitellusti aina tuulen puhaltaessa. Tuulen laantuessa apua ei enää tullut, ja reppu alkoi painaa.

  Matkantekomme olikin hieman katkonaista, sillä tuuli oli heikkoa ja myös vaihtelevaa. Tuulettomana hetkenä reppu painoi niin paljon, että Trixie lysähti aina istumaan maahan toivottoman näköisenä. Siinä sitten odottelimme tuulenpuuskaa, jotta pääsimme jatkamaan matkaa. Tämä ei sinänsä meitä haitannut, sillä leikkikoirina meillä ei ole yleensä  kiire minnekään. Mutta nyt määränpäämme oli M/S Norrskär, laiva, joka oli lähdössä Seilin saarelle,  ja sillä oli tiukka aikataulu.

  Onneksi olimme lähteneet ajoissa kotoa, ja päädyimme hyvissä ajoin Aurajoen rantaan. Ohitimme Höyrylaiva Ukko-Pekan ja jatkoimme matkaa satamaan päin. Pian saavuimmekin M/S Norrskärin viereen, jossa nuori mies lastasi tarvikkeita autosta laivaan. Hän näytti aluksi hämmästyneeltä nähdessään puhuvia leikkikoiria, mutta toipui alkuhämmennyksestään nopeasti. Kerroin, että meillä on arvokas lasti mukanamme ja että se pitäisi viedä Seilin saareen.

  Trixie otti repun kevyesti selästään ja avasi sen. Nuori mies ojensi meille tyhjän kangaskassin, johon pinosimme kirjan kerrallaan. Siirrettyämme kaikki kirjat repusta kassiin meidän oli pyydettävä nuorta miestä nostamaan kassi laivaan. Ilman tuulivoiman apua kassi oli meille liian raskas. Hän kantoikin kassin laivaan ja hämmästellen kysyi, miten kaksi pientä leikkikoiraa saattoi kantaa noin painavaa lastia. Minä vilkaisin Trixietä ja kerroin, että kyllä se on Piskikolan ja kääretortun ansiota. Trixietä vastaus kovasti nauratti.

  Sitä minä vain, että nyt "Hupi ja Seilin hirviö"-kirjan voi ostaa myös Seilin saarelta, Seilin kahvilasta. TASSUVOIMAA!